D-vitamiini on ehkä yksi eniten keskustelu herättävä ravintoaine. Myös urheilupiireissä moni luottaa D-vitamiinilisien voimaan suorituskyvyn nostattajana ja vastustuskyvyn vahvistajana. Mutta pitääkö D-vitamiinille asetetut kovatkin lupaukset paikkaansa?

Käyn tässä artikkelissa läpi mm. D-vitamiinin vaikutuksia urheilijan palautumiseen, suorituskykyyn, immuniteettiin ja luuterveyteen. Lisäksi kerron D-vitamiinin mittaustapojen luotettavuudesta ja annan käytännön suositukset urheilijalle sopivasta D-vitamiinin tasosta ja D-vitamiinin tarpeesta.

D-vitamiinin matka kehossa – lähteet ja aineenvaihdunta

D-vitamiinia saadaan ravinnon ja lisien kautta tai sitä voidaan muodostaa iholla auringon ultravioletti B (UVB) säteilyn vaikutuksesta. D2– ja D3-vitamiini kulkeutuvat verenkierron kautta maksaan, jossa D-vitamiinista muodostetaan kalsidiolia (25[OH]D). Kalsidiolin pääasialliset varastot ovat lihaksissa ja rasvakudoksessa. Kalsidioli on myös keskeisin verenkierrossa kulkeva D-vitamiinin metaboliitti, jolla on pitkä puoliintumisaika, minkä takia sitä pidetään hyvänä D-vitamiinitason osoittimena.

Suurin osa (85-90 %) kalsidiolista on kiinnittyneenä D-vitamiinia sitovaan proteiiniin (VDBP) ja loppuosa (10-15 %) kulkee vapaana seerumissa. Kalsidioli kuljetetaan munuaisiin tai muihin kohdekudoksiin, joissa kalsidiolista muodostetaan biologisesti aktiivista D-vitamiinin muotoa (1,25-[OH]2-D3). Kohdekudoksessa D-vitamiinin aktiivinen muoto kiinnittyy D-vitamiinireseptoriin, mikä saa lopulta aikaan geenien ilmentymisen ja halutun vaikutuksen kudoksessa. Munuaisissa muodostuu myös muita D-vitamiinin aineenvaihduntatuotteita, kuten 24,25-[OH]2-D ja 1,24,25-[OH]3-D. Näiden biologisia tehtäviä ei ole selvitetty vielä lopullisesti, mutta ilmeisesti ne osallistuvat ainakin kalsiumaineenvaihduntaan. Kuvassa 1 on esitetty yksinkertaistettu kuvaus D-vitamiinin aineenvaihdunnasta ja sen aineenvaihduntatuotteista.

d-vit_matka
Kuva 1. D-vitamiinin aineenvaihdunta

D-vitamiinitason mittaustavalla on merkitystä

Kehon D-vitamiinin saannin riittävyyttä arvioidaan tavallisesti mittaamalla kalsidiolitaso verestä. Tämän hetkinen kultainen standardi eli luotettavin D-vitamiinitasojen mittausmenetelmä on LC-MS/MS ja HLPC/UV–menetelmät. Lisäksi saatavilla on useita muita mittausmenetelmiä, kuten RIA-, CLIA- ja ELISA-menetelmät (Calvo 2017). Ei ole kuitenkaan aivan sama millä menetelmällä kalsidiolitaso mitataan, sillä menetelmä voi vaikuttaa mittauksen lopputulokseen dramaattisesti.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa mitattiin 204 henkilön kalsidiolitasot samasta verinäytteestä HPLC-, RIA- ja CLIA-menetelmillä (Snellman 2010). Eri menetelmillä saadut keskimääräiset kalsidiolitasot poikkesivat toisistaan huomattavasti. Luotettavin mittaustapa eli HLPC -menetelmä antoi keskimääräiseksi kalsidiolitasoksi 85 nmol/L, kun taas kahdesta muusta menetelmästä saatiin selvästi matalampia D-vitamiinitasoja: RIA-menetelmästä 70 nmol/L ja CLIA-menetelmästä 60 nmol/L. On hyvä huomioida, että edellä mainitut kalsidioliarvot olivat koko tutkimusjoukon keskimääräisiä arvoja ja yksittäisten henkilöiden mittaustapojen välinen heittely voi olla jopa vielä suurempaa.

D-vitamiinin saanti ja tasot urheilijoilla ja ei-urheilijoilla

Urheilijoilla mitatuissa D-vitamiinin tasoissa on ollut suurta yksilöllistä vaihtelua. D-vitamiinitasojen yksilöllisiin vaihteluihin voivat vaikuttaa monet eri tekijät, kuten ruokavalion D-vitamiinipitoisuus, altistuminen auringonvalolle, vuodenaika, vaatetus, genetiikka ja rasvamassan määrä.

Suomen pituuspiireillä loka-maaliskuun välillä auringon UVB-säteily on liian matala muodostaakseen iholla D-vitamiinia (Edvardsen 2007). Mitä lähemmäs kesää mennään, sitä enemmän D-vitamiinia iholla muodostuu. On toki hyvä muistaa, että D-vitamiinin muodostumiseen iholla vaikuttavat myös keliolosuhteet. Vaikka alkusyksyllä ja –keväällä D-vitamiinia iholla muodostuukin, niin viileä keli pitää vaatetuksen runsaana, jolloin vain pieni osa ihosta altistuu auringon UVB-säteilylle. Myös pilvinen sää estää auringon säteilyn pääsyn iholle asti.

Aurinkovoiteiden käyttö häiritsee D-vitamiinin muodostusta iholla, joten lyhyt hetki auringon UVB-säteilyä ilman aurinkovoidetta varmistaa D-vitamiinin tehokkaan muodostuksen (Matsuoka 1987). Jos auringonvalolle altistuu pidempi aikoja (>15-30 min), kannattaa iho suojata riittävän korkean suojakertoimen (30-50 SPF) omaavalla aurinkovoiteella palamisen ja ihosyövän ehkäisemiseksi.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa merkittävällä osalla urheilijoista D-vitamiinitasot ovat jääneet alle 50-75 nmol/l erityisesti talvikausina (Magee 2013, Allison 2014, Bescos Garcia 2011, Wolman 2013, Krzywanski 2016. Tietääkseni vastaavanlaisia tutkimuksia ei ole tehty suomalaisilla urheilijoilla, mutta sen sijaan aikuisväestön osalta löytyy varsin tuoretta tutkimustietoa D-vitamiinin saannista ja tasoista (Raulio 2017). Suomalaisten keskimääräinen D-vitamiinin saanti D-vitamiinilisää käyttämättömien kesken oli noin 11 µg/vrk miehillä ja 9 µg/vrk naisilla, joilla päästiin molempien sukupuolien osalta keskimäärin 58 nmol/l kalsidiolitasoihin. D-vitamiinilisää käyttävät miehet ja naiset saivat keskimäärin noin 30 µg ja 25 µg D-vitamiinia päivässä: nämä määrät nostivat veren kalsidiolitasot miehillä noin 74 nmol/L ja naisilla 73 nmol/L. Huomionarvoista on myös se, että tutkimus tehtiin tammi-huhtikuun aikana, jolloin D-vitamiinitasot ovat tyypillisesti matalimmillaan.

Uusi-Seelantilaisilla tehdyssä tutkimuksessa 25 µg D-vitamiinilisä riitti pitämään kalsidiolitasot 80 nmol/l:n tasolla talvikauden aikana (Logan 2013). Ilman D-vitamiinilisää kalsidiolitaso laski keskimäärin alle 40 nmol/l. Uudessa-Seelannissa vain harvat ruoat ovat D-vitamiinilla vitaminoituja, mikä tuppaa laskemaan D-vitamiinitasoja talvikauden aikana. Sen sijaan Suomessa ravitsemuspolitiikan avulla on hyvin onnistuttu elintarvikkeita rikastamalla nostamaan Suomalaisten D-vitamiinitasoja mainiosti ylöspäin (Jääskeläinen 2017).

d-vitamiinitaso ja saanti
Kuva 2. Päivittäisen D-vitamiinilisän (25 mg) tai plasebon vaikutus veren kalsidiolitasoon talvikauden (6 kk) aikana Uudessa-Seelannissa asuvilla (muokattu He 2016).

D-vitamiinin rooli urheilijalla

Lihasten palautuminen

Fyysisen harjoittelun tarkoituksena on järkyttää vallitsevaa tasapainoa ja saada aikaan harjoitusadaptaatio, mikä lopulta parantaa suorituskykyä. Urheilijoille harjoitusvasteen maksimointi onkin harjoitteluohjelman keskeinen tarkoitus. Erilaisia ravitsemustekijöitä on tutkittu runsaasti harjoitusvasteen maksimoiseksi. Myös D-vitamiinista löytyy muutamia tutkimuksia.

Vuonna 2015 julkaistussa RCT-tutkimuksessa voitiin osoittaa, että veren kalsidioliarvon nostaminen D-vitamiinilisän avulla yli 75 nmol/l oli positiivinen vaikutus palautumiseen eksentrisen harjoituksen jälkeen verrattuna kontrolliryhmään (Owens 2015). Saman tyyppisiä tuloksia on saatu myös kahdesta muusta aiemmin julkaistusta tutkimuksesta (Barker 2013, Barker 2013). Tutkimukset osoittavat korrelaation yli 75 nmol/l kalsidiolitason ja intensiivisen harjoittelun jälkeisen lihasvoiman paremman palautumisen välillä.

Yllä mainitut tutkimukset tukevat riittävän D-vitamiinitason akuutteja hyötyjä harjoitusadaptaatioon, mutta eivät kerro D-vitamiinin mahdollisista pitkäaikaisista hyödyistä. Kuitenkin melko tuore tutkimus antaa viitteitä tästä (Agergaard 2015). 16 viikkoa kestävässä tutkimuksessa tutkittavat (ei-urheilevat nuoret ja iäkkäät miehet) saivat joko 800 mg kalsiumia ja 48 µg D-vitamiinia tai vain 800 mg kalsiumia. 12 viimeisen viikon aikana tutkittavat tekivät progressiivista vastusharjoittelua reisilihaksella. Ryhmien välillä ei ollut eroa lihasvoiman tai –kasvun osalta, mutta lihastasolla havaittiin positiivisia muutoksia D-vitamiinilisää saavilla henkilöillä. Tästä tutkimuksesta on hyvä huomioida, että tutkittavat olivat vähän liikkuvia henkilöitä, joten tutkimusta ei voi suoraan soveltaa urheilijoihin tai aktiiviliikkujiin.

Lihasten toiminta

Tutkimusnäyttö D-vitamiinin hyödyistä lihasten toimintaan on vähäistä etenkin urheilijoiden ja aktiiviliikkujien osalta. Lisäksi aiheesta julkaistu vähäinen tutkimusnäyttö on ristiriitaista: osa tutkimuksista tukee D-vitamiinin hyötyjä (Close 2013, Wyon 2014) ja osassa tutkimuksista (Hamilton 2014, Owens 2014) ei ole havaittu hyötyä lihasten toiminnan kannalta. Myöskään 2017 julkaistu meta-analyysi ei antanut ruusuista kuvaa D-vitamiinin vaikutuksista suorituskykyyn (Farrokhyar 2017). Reilusta D-vitamiiniannostelusta ja riittävän (> 75 nmol/l) kalsidiolitason saavuttamisesta huolimatta, fyysinen suoristuskyky ei parantunut merkitsevästi. Aiheesta tarvitaankin lisää laadukkaita RCT-tutkimuksia.

victor-freitas-546919

Kuntoutuminen loukkaantumisesta

Riittävällä D-vitamiinin saannilla näyttää olevan potentiaalisia hyötyjä loukkaantumista tai leikkausta seuraavassa kuntoutumisprosessissa. Eturistisiteen korjausleikkauksen läpikäynneillä aktiiviliikkujilla palautuminen ja voimatasojen kasvu olivat nopeampaa, kun veren kalsidiolipitoisuus oli päälle 75 nmol/l verrattuna tutkittaviin, joilla se jäi alle 75 nmol/l (Barker 2011). Urheilijoilla tehdyt kuntoutumistutkimukset ovat kuitenkin kortilla.

Immuunipuolustus

Urheilijat ovat tavallista alttiimpia ylähengitystieinfektioille, sillä kovatehoinen harjoittelu voi heikentää immuunipuolustusta. Kovatehoisen harjoittelun lisäksi flunssaherkkyyteen vaikuttaa moni muukin asia, kuten hygienia, psyykkinen stressi, uni ja energiansaanti.  Myös D-vitamiinilla on raportoitu olevan keskeinen rooli immuunipuolustuksessa (He 2016). D-vitamiinin tärkeydestä antaa viitteitä se, että D-vitamiinireseptoreja ja D-vitamiinia metabolisoivia entsyymejä esiintyy lähes kaikissa immuunijärjestelmän soluissa.

D-vitamiinitasolla voi olla vaikutusta ylähengitystieoireiden yleisyyteen. Seurantatutkimuksessa D-vitamiinin puutteesta kärsivät urheilijat (< 30 nmol/l) kärsivät useammin ylähengitystieoireista verrattuna riittävät (> 120 nmol) D-vitamiinitasot omaaviin (He 2013). Alhaisella D-vitamiinistatuksella (< 25-40 nmol/L) on havaittu olevan yhteys lisääntyneeseen ylähengitystieinfektioihin määrään myös ei-urheilijoilla verrattuna korkeamman (> 40-75 nmol/L) D-vitamiinistatuksen omaaviin henkilöihin (Laaksi 2006, Ginde 2009).

Lisävahvistusta D-vitamiinin roolista ylähengitysinfektioiden ehkäisyssä antavat tutkimukset, joissa D-vitamiinin riittävä saanti edisti immuunipuolustuksen tehokkuutta kuvaavia mittareita. Yli 120 nmol/l kalsidiolitaso edisti yliopistourheilijoiden immuunipuolustusta verrattuna matalampiin kalsidiolitasoihin 12 viikko kestäneessä seurantatutkimuksessa (He 2013). Myös toisessa saman tutkimusryhmän 14 viikko kestävässä tutkimuksessa saatiin vastaavanlaisia tuloksia (He 2013). Yksi vielä tuoreempi urheilijoilla tehty RCT-tutkimus osoitti, että 14 viikon ajan otettu D-vitamiinilisä talviharjoituskauden aikana lisäsi syljestä mitattavien immuunipuolustuskomponenttien eritystä verrattuna plaseboa saaneisiin henkilöihin (He 2016).

Kokonaisuudessaan tutkimusnäyttö D-vitamiinin vastustuskykyä edistävästä vaikutuksesta on lupaava. Aiheesta kuitenkin tarvitaan lisää laadukkaampia RCT-tutkimuksia, jotta saadaan parempi ymmärrys siitä, miten D-vitamiinitasojen korjaaminen vaikuttaa immuniteettiin ja ylähengitystieinfektioiden ehkäisyyn sekä minkälainen kalsidiolitaso on tähän optimaalinen.

immunity
Hyvä käsihygienia on yksi parhaimmista flunssan ehkäisykeinoista

Luuterveys ja murtumariski

Luu on metabolisesti aktiivinen kudos, joka pystyy sopeutumaan mekaaniseen rasitukseen ja korjaamaan rakenteelliset vauriot. D-vitamiini on välttämätön luuterveydelle, koska se mm. edistää kalsiumin imeytymistä suolistosta ja on mukana luun mineraalisaatiossa. D-vitamiinilla on vaikutusta erityisesti luun uudelleen muodostuksessa.

Luuterveyden kannalta optimaalisen kalsidiolipitoisuuden määrittely on vielä keskustelun alla. Moni pitää yli 75 nmol/l kalsidiolitasoa optimaalisena luuterveydelle. Tosin suurin osa edellä mainittua optimaalista tasoa tukevista tutkimuksista on tehty iäkkäillä ja luuterveyden ongelmista kärsivillä ryhmillä (Cauley 2008, Bischoff-Ferrari 2005, Vandeschueren 2013). Joten urheilijoiden ja aktiiviliikkujien osalta niistä ei voi suoria johtopäätöksiä vetää. Toisaalta kysymyksiä herättää se, että monet havainnoivat tutkimukset ovat osoittaneet epäjohdonmukaisia yhteyksiä luun mineraalitiheyden ja veren kalsidiolipitoisuuden välillä (Bischoff-Ferrari 2009, Marwaha 2011). Erityisesti nämä epäjohdonmukaisuudet ovat tulleet esille tutkimuksissa, joissa on ollut mukana eri etnisiä ryhmiä ja urheilullisia henkilöitä (Hannan 2008, Gerdhem 2005, Kremer 2009). Esimerkiksi äskettäin julkaistussa tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä urheilijoilla kalsidiolitason ja luuterveyden välillä (Allison 2015). Tämä herättää kysymyksen kalsidiolitason mittaamisen järkevyydestä urheilijoilla. Yksi tekijä, mikä voi olla selittämässä eroa kalsidiolipitoisuuden ja luuterveyden välillä on geneettinen vaihtelu. Tätä ajatusta tukee tutkimusnäyttö, joka on osoittanut, että etnisten ryhmien välillä on eroavaisuuksia D-vitamiinitason ja luuterveyden välillä. Palaan tähän vielä myöhemmin artikkelissa.

Urheilijoiden kohdalla on myös hyvä muistaa, että liikunnan aiheuttama mekaaninen rasitus lisää luun mineraalitiheyttä. ”Iskulajien” urheilijoilla liikunta voikin kompensoida riittämätöntä D-vitamiinin saantia. Sen sijaan ”iskuttomissa” lajeissa urheilijat voi olla alttiimpia luuterveyden heikkenemiselle.

Mittaammeko edes oikeaa asiaa?

Tutkimuksissa on tullut esille paradoksaalinen yhteys etnisten ryhmien ja veren kalsidiolipitoisuuden välillä: tummaihoisilla henkilöillä on alhaisimmat kalsidiolipitoisuudet, mutta erinomainen luun mineraalitiheys ja laskenut murtumariski (Hannan 2008, Cauley 2005). D-vitamiinia sitova proteiini (DBP = vitamin D-binding protein) voi antaa selityksen, miksi joillakin etnisillä ryhmillä on erilainen kalsidiolitason ja luun mineraalitiheyden suhde (Powe 2013). DBP toimii pääasiassa D-vitamiinin kuljettajana sitoen 85-90 % kaikesta verenkierron kalsidiolista ja samalla estää sen toimintaa. Loppuosa kalsidiolista kulkee vapaana ja on kehon hyväksikäytettävissä. Geneettiset erot eri etnisissä ryhmissä voivat vaikuttaa DBP:n kykyyn sitoa kalsidiolia, jolloin keholla on vapaata kalsidioli enemmän käytettävissä (Engelman 2008). Tutkimuksissa onkin tullut esille se, että kalsidiolin vapaana kulkeva taso on vahvemmin yhteydessä luuterveyteen kuin kalsidiolin kokonaismäärä, jota siis tavallisesti mitataan (Powe 2011, Shieh 2016).

D-vitamiinisoppaa hämmentää lisää mielenkiintoinen tuore tutkimus, joka antaa viitteitä siitä, että riippumatta etnisyydestä hyväksikäytettävän D-vitamiinin osuus kuvaa paremmin luun mineraalitiheyttä kuin kalsidiolitason mittaaminen (Allison 2017). Mukana tutkimuksessa oli arabeja, aasialaisia, kaukaasialaisia (vaaleaihoisia), tummaihoisia ja hispaaneja (espanjalaislähtöisiä). Eli käytännössä tämä tarkoittaa, että kalsidiolitasoon ei välttämättä kannata luottaa sokeasti vaan oleellisempaa onkin ehkä se, että minkä verran vapaata D-vitamiinia (kalsidiolia) on käytettävissä. Tutkimukset ovat toki alustavia, mutta kertoo siitä, että ymmärryksemme D-vitamiinitason mittaustapojen luotettavuudesta ja D-vitamiinin toiminnasta vaatii lisää tutkimusta.

Voiko D-vitamiinia saada liikaa?

Mahdollisimman korkea kalsidiolitaso ei ole välttämättä oikotie onneen. Tutkimuksissa on nimittäin havaittu kalsidiolipitoisuuden ja kuolleisuuden välillä J-muotoinen yhteys (Durup 2012). Joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kuolleisuuden riski lisääntyi kalsidiolitason laskiessa alle 30 nmol/L ja noustessa päälle 75 nmol/L. Matalinta kuolleisuus oli silloin, kun D-vitamiinitasot olivat 50-60 nmom/L tasolla. Saman suuntaista tutkimusnäyttöä on saatu myös muista tutkimuksista (Hutchinson 2010, Cawthon 2010). Edellä mainitut tutkimukset eivät kuitenkaan voineet osoittaa syy-seuraussuhdetta, jonka vuoksi aiheesta tarvitaan kontrolloituja tutkimuksia etenkin suurempien D-vitamiinitasojen mahdollisista terveyshaitoista.

Erittäin suurten D-vitamiiniannosten pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa hyperkalsemiaa, mikä voi johtaa pehmytkudoksen kalkkeutumiseen ja munuaisten ja sydän- ja verisuonijärjestelmän vaurioihin (Heaney 2008). D-vitamiinimyrkytykset ovat kuitenkin varsin harvinaisia, mutta aina mahdollisia.

Käytännön suositukset urheilijoille

Immuunipuolustuksen tehostamisen ja lihasten palautumisen näkökulmasta urheilijat voivat hyötyä 75 nmol/l kalsidiolitasoista. Suorituskyvyn ja luuterveyden osalta tutkimusnäyttö on kuitenkin vielä melko ristiriitaista ja vaatii lisää vahvistusta. Kuvassa 3 esitän käytännön suositukset riittävän D-vitamiinitason saavuttamiseen urheilijoilla.

Kesäaikaan on oleellista altistua auringonvalolle vähintään 15 minuutin ajaksi päiväsaikaan, jolloin auringon UVB-valo on korkeimmillaan ja D-vitamiinin muodostus on huipussaan. Tämä aurinkoaltistus takaa riittävän D-vitamiinin muodostuksen iholla kesäaikaan. Jos auringossa oleilee pidempiä aikoja, kannattaa iho suojata riittävään suojakertoimen (30-50) omaavalla aurinkovoiteella.

Talvella D-vitamiinia pitää saada riittävästi ravinnon ja lisien kautta. Noin 30 µg päivittäisellä D-vitamiiniannoksella veren kalsidiolipitoisuus saadaan ylläpidettyä suurimmalla osalla ihmisistä noin 75 nmol/l pitkin talvikautta. Kyseistä D-vitamiiniannosta on hankala saada pelkästään ruoasta, jonka vuoksi 10-30 µg D-vitamiinilisä tulee tarpeeseen. Tätä ohjenuoraa on hyvä alkaa noudattaa jo alkusyksystä aina kevääseen tai jopa alkukesään asti. Toki, jos kesä on pilvinen ja aurinkoisia päiviä on vain vähän tai ei muusta syystä altistu riittävästi auringon valolle, kannattaa riittävä D-vitamiinin saanti varmistaa lisien ja ruoan kautta myös kesäaikaan.

D-vitamiini ja käytännön suositukset
Kuva 3. Käytännön suositukset urheilijoille riittävän D-vitamiinitason ylläpitämiseksi kesä- ja talviaikana, kun tavoitteena on 75 nmol/l kalsidiolitaso (mukailtu lähteestä He 2016).

Yhteenveto

D-vitamiinin riittävä saanti näyttää olevan tärkeä urheilijan kehityksen kannalta. Se, mikä on riittävä saanti, herättää vielä keskustelua. Lähes tulkoon varmaa on se, että urheilijan, kuten myös muiden on hyvä välttää alle 50 nmol/l kalsidiolitasoja. 75 nmol/l tasoista on kuitenkin mahdollista hyötyä, etenkin urheilijan immuniteetin ja palautumisen kannalta.

Jos kalsidiolitasoja lähtee mittaamaan, on hyvä pitää mielessä, että mittaustavoilla on eroja. Kannattaakin selvittää, että mittausmenetelmä on luotettava (LC-MS/MS tai HLPC/UV–menetelmä), jotta saat mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan D-vitamiinitasoistasi. Toisaalta kalsidiolitason mittaaminen ei välttämättä kerro koko totuutta D-vitamiinitilanteestasi, sillä geneettiset erot ihmisten välillä voivat vaikuttaa kalsidiolin käytettävyyteen kehossasi.

Ymmärrys D-vitamiinista lisääntyy yhä edelleen, mutta vielä on monia aukkoja, jotka vaativat lisätutkimusta. Onneksi jo lähivuosina on tulossa paljon lisätietoa D-vitamiinilisien käytön vaikutuksista sairauksien ilmaantumiseen, kun Itä-Suomen Yliopiston 2500 tutkittavasta koostuvan viisivuotisen FIND-tutkimuksen ja USA:n yli 20000 tutkittavaa sisältävän VITAL-tutkimuksen annista saadaan ensimmäisiä julkaisuja. Toivottavasti myös urheilijoilla tehtyjä laadukkaita D-vitamiinitutkimuksia saadaan lisää lähivuosina.

Kirjoittaja: Tomi Valtanen

Lähteet

He CS, Aw Yong XH, Walsh NP, Gleeson M.Is there an optimal vitamin D status for immunity in athletes and military personnel? Exerc Immunol Rev. 2016;22:42-64.

Owens DJ, Allison R, Close GL. Vitamin D and the Athlete: Current Perspectives and New Challenges. Sport Med. 2018;48(suppl 1):3-16.

Muut lähteet tekstin joukossa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s