Uskoisinko bloggaajaa?

Hän on eniten väärässä, joka luulee olevansa täysin oikeassa ja tiede on sitä, että julkisesti kyseenalaistetaan tieteentekijöitä ja argumentoidaan tieteellisin menetelmin. Siinä tiivistetysti lause, joka kuvaa ehkä parhaiten näkökulmaani tieteeseen ja tieteen asiantuntijoihin.

”Mitä jos ihmiset ajattelevat, että kuvittelen olevani kaikesta kirjoittamastani oikeassa?” kysyin itseltäni, kun harkitsin bloggaamisen aloittamista. Lopulta tulin siihen tulokseen, että tämän syyn vuoksi minun tulisi aloittaa ravitsemustieteestä bloggaaminen. Kerron teille, miksi.

Eräs tuttavani muotoili asian kerran niin, että ihmisen ja muiden olentojen havainnoidessa maailmaa, maailma havainnoi itseään. On täysin mahdotonta, että saisin tästä maailmasta irti edes marginaalisen määrän tietoa. Sen lisäksi, että minua ohjaavat luontaiset vaistoni, minua on opetettu siinä, kuinka minun tulisi arvioida tietoa mahdollisimman objektiivisesti. Tämä on mahdoton yhtälö, sillä yksilöiden väliset havainnot ovat täynnä eroja, puutteita ja vääristymiä. Jos maailma kuitenkin havainnoisi itseään, lähimmäs obektiivisuutta päästäisiin sillä, että kaikkien mahdolliset havainnot liitettäisiin yhteen.

Muistan, kuinka nuorempana selasin tiedeartikkeleita erään luokkatoverini kanssa esiintyneen väittelyn vuoksi. Kuten aiheesta tietämättömälle on tyypillistä, poimin ne artikkelit, jotka tukivat vahvasti omaa kantaani ja kokosin ne yhteen. Koulussa marssin ylpeänä hänen luokseen ja esitin tällöin mielestäni vakuuttavan todistusaineiston. ”Katso, olin oikeassa”, taisin sanoa. Silloiseksi suureksi yllätyksekseni kaverini räjähti nauruun ja sivuutti vielä silloin mielestäni täysin kelvon todistusaineiston. Kerron tämän teille siksi, koska tapahtunut oli tyyppiesimerkki heukosta argumentoinnista.

Yliopistokoulutuksen eräs keskeisin tavoite on harjoittaa opiskelijaa kriittisen ja itsenäisen tieteellisen ajattelun pariin. Mitä pidemmälle olen kouluttautunut, sitä enemmän olen tullut tietoiseksi siitä, etten tiedä juuri mitään. On tärkeää huomata, että lähinnä totuutta oleva tieto onkin sitä, että ymmärtää paremmin omaa tietämättömyyttä ja oppii kysymään asioita, joita ei tiedä. Tämänkaltainen tieto on välttämätöntä hyvän argumentoinnin kannalta. Esimerkiksi yliopiston pääsykokeisiin opiskellessani huomasin, että mitä enemmän opiskelin, sitä vähemmän ymmärsin tietäväni opiskeltavista aiheista. Samalla epävarmuus omiin mahdollisuuksiini tulevissa pääsykokeissa kasvoi.

Mikään tieteellinen tieto ei ole täysin absoluuttista tai lopullista, eli tiedon on oltava aina kyseenalaistettavissa ja testattavissa. Tutkimukseen ja nykytietoon liittyy heikkouksia, joiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Samalla tavalla tieteen tavoitellessa todenmukaisempaa tietoa, tiedon tulisi synnyttää uusia kysymyksiä ja tunnistaa tutkimuksen ja tiedon heikkouksia. Ravitsemustiede on suhteellisen nuori tieteenala, johon liittyvät näkemykset muovautuvat ja tarkentuvat ajan myötä.

Aloin kysymään blogin perustamiseen liittyen itseltäni toisenlaisia kysymyksiä. Koska voin vain oppia kysymällä ja kuuntelemalla, miksi en altistaisi myös omia ajatuksiani kritiikille ja keskustelisi näistä aiheista? Jos tiede vaatii sitä, että julkisesti kyseenalaistetaan tieteentekijöitä, niin voinko muuten edes kutsua itseäni ravitsemustieteilijäksi?

En haluaisi, että sinä uskoisit minua tai ketään muutakaan bloggaajaa. Toivoisin, että kyseenalaistaisit, kysyisit ja veisit keskustelua eteenpäin, sillä meidän täytyy todella ymmärtääksemme ottaa huomioon myös eriävät ja epämiellyttävät näkemykset.