Makean aistiminen voi olla osin geeneissä, oli kyse sitten sokerista tai kalorittomasta makeuttajasta

Uudessa Twin Research and Human Genetics -lehdessä julkaistussa ihmisillä tehdyssä  kaksostutkimuksessa havaittiin, että geenit vaikuttivat henkilön makean aistimukseen riippumatta siitä, oliko kyse sokerista vai kalorittomasta makeuttajasta. Australialainen tutkimus julkaistiin heinäkuussa 2015.

Geenit selittivät tässä tutkimuksessa lähes kolmasosan (noin 30 %) yksilöiden välisistä eroista makean aistimisen voimakkuudessa.

Tutkimuksen koehenkilöt olivat 243 paria monotsygoottisia (yksimunaisia, identtisiä) kaksosia, 452 paria ditsygoottisia (erimunaisia, epäidenttisiä) kaksosia ja 511 parittomia yksilöitä. Identtisten kaksosten geenit ovat lähes identtiset, kun taas epäidenttiset kaksoset vastaavat geneettisesti sisaruksia (yhteisiä geenejä noin puolet). Epäidenttiset kaksoset kehittyvät kuitenkin myös samanlaisissa ympäristöolosuhteissa.

Kaksosten avulla voitiin tutkia, kuinka paljon geenit saattoivat vaikuttaa henkilöiden makean aistimuksen voimakkuuteen. Jokainen koehenkilö maistoi ja arvioi neljän liuoksen makeuden voimakkuuden: liuokset sisälsivät joko fruktoosia, glukoosia, aspartaamia tai neohesperidiini dihydrokalkonia (NHDC). Glukoosi ja fruktoosi ovat niin kutsuttuja luonnollisia makeuttajia, kun taas jälkimmäiset ovat keinotekoisia ja kalorittomia makeuttajia.

Tulosten mukaan ne henkilöt, jotka arvioivat sokerin makeuden vähäisemmäksi, arvoivat yhtä lailla kalorittomien makeuttajien voimakkuuden alhaisemmaksi. Havainto viittaa siihen, että nämä makeuttajat saavat makean aistimuksen voimakkuuden kokemuksen aikaan samankaltaisten mekanismien avulla. Tarkkoja mekanismeja sen takana, kuinka ihmiset havaitsevat erilaisia makeuttajia, ei vielä tunneta hyvin. Hiiritutkimusten perusteella oletetaan, että makean havaitseminen voi tapahtua kahden eri viestinvälitysreitin avulla: yksi pääasiallinen reitti luonnollisille ja keinotekoisille makeuttajille ja toinen ainoastaan luonnollisille sokereille. Tuoreiden tulosten perusteella tutkijat pohtivat, että molemmat reitit saattaisivat johtaa samaan aistihavaintoon.

Tulokset voivat selittää sitä, miksi osa ihmisistä kokee kaipaavansa enemmän makeutta ravintoonsa, kuin toiset. Lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, ettei yhteinen elinympäristö (kuten yhteiset ruokailutottumukset) olisi yhteydessä makeanaistimuksen voimakkuuteen. Pelkästään tämän tutkimuksen perusteella näyttäisikin siis epätodennäköistä, että esimerkiksi sokeripitoisten ruokien syöminen vaikuttaisi makean aistimuksen voimakkuuteen. Tutkimuksessa ei saatu kuitenkaan tietoa esimerkiksi siitä, kuinka ympäristön ja geenien interaktio voisi mahdollisesti vaikuttaa syömiskäyttäytymiseen. Jäämme siis odottamaan mielenkiinnolla lisää tutkimuksia aiheesta.

Lähteet:

Hwang LD, Zhu G, Breslin P, Reed D, Martin N ja Wright M. A Common Genetic Influence on Human Intensity Ratings of Sugars and High-Potency Sweeteners. Twin Research and Human Genetics 2015 (painossa).

Kuva: freedigitalphotos.net / tiverylucky