Syksy on kurpitsojen sesonkiaikaa, joten päätimme valmistaa yksinkertaisen aterian, jossa kurpitsa näyttelee pääroolia. Tällä hetkellä kaupan vihannestiskiltä voi löytää hauskan muotoisia ja värisiä kurpitsoja. Lajikkeita on kymmenittäin, mutta yleisimmit kaupoista löytyvät ovat myskikurpitsa, hokkaido, spagettikurpitsa ja Halloween-kurpitsa (kaupan itse keksimä nimi, joista voi kovertaa ja veistää lyhdyn).

Uunissa kypsentäminen makeuttaa kurpitsaa, ja kun siihen yhdistää sopivat mausteet mahtava maku on taattu. Kurpitsan kaverina on uunissa kypsennettyä lohta sekä kikhernepaistosta. Nappaa seuraavalla kauppareissulla kurpitsa kainaloon ja valmista sitä, vaikka meidän ohjeemme mukaan!

Säilötyt kikherneet käyvät myös herkkävatsaisille ruokailijoille, koska osa vesiliukoisista fruktaaneista ja galakto-oligosakkarideista liukenee säilöntäliemeen. 50 g kerta-annos sisältää vähän FODMAPeja ja alle 90 g kerta-annos vielä keskimääräisesti. Myös kurpitsat sisältävät kohtalaisen määrän FODMAPeja (mannitolia ja galakto-oligosakkarideja), joten herkkävatsaisten kannattaa pitää kerta-annos alle 60 g ja korvata osa kurpitsasta esimerkiksi porkkanalla. Omaa sietokykyä kannattaa kuitenkin rohkeasti testata.

*G = gluteeniton; L = laktoositon; M = maidoton; VF/KF = vähän/keskimääräisesti FODMAP-hiilihydraatteja

Ainesosat (2 hlö):

Paahdetut kurpitsat

300 g kurpitsaa

200 g lanttua

1 rkl öljyä

1/2 tl mustapippuria

1/3 tl kanelia

1/2 tl paprikajauhetta

1 tl fenkolinsiemeniä murskattuna

Kikhernepaistos

200 g kikherneitä liemessä (heti valmiita)

1/2 pilkottua paprikaa

1 rkl öljyä

1/2 tl kuivattua timjamia

1/2 paprikajauhetta

1/2 tl kurkumajauhetta

1/2 tl korianterijauhetta

1/2 satsumanmehu

1 rkl balsamiviinietikkaa

Tuoretta korianteria

Lohi

2 x 120 g lohta

1/2 tl jodioitua suolaa

Ohjeet:

Laita uuni 200 asteeseen. Pilko kurpitsa ja lanttu lohkoiksi. Mitä pienemmäksi ja ohuemmaksi pilkot ne, sitä nopeammin saat ruoan pöytään. Levitä kurpitsa- ja lanttulohkot uunipellille ja lisää mausteet ja öljy perään. Sekoita öljy ja mausteet kurpitsaan ja lanttuun niin, että jokainen lohko peittyy öljy-mausteseokseen. Laita koko komeus uuniin.

Ota kattila ja laita liesi keskilämmölle. Lisää kattilaan öljy ja kuivamausteet. Herättele mausteita öljyssä noin 2-4 minuuttia. Lisää sitten pilkottu paprika ja kuullota niitä noin 2-4 minuuttia ja lisää sitten liotetut ja huuhdellut kikherneet. Paista kikherneitä noin 3-4 minuuttia ja lisää sitten satsumanmehu ja balsamiviinietikka. Anna niiden tekeytyä muutamia minuutteja ja ota sitten kattila pois liedeltä.

Kun kurpitsa ja lanttu ovat saaneet kivasti väriä pintaan ja ovat pehmeitä lisää lohipalat uuniin ja kypsennä niitä vielä 10-12 minuuttia tai kun ne ovat kypsiä. Purista koko komeuden päälle vielä hiukan sitruuna- tai mandariininmehua ja nauti!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s