Uudessa Twin Research and Human Genetics -lehdessä julkaistussa ihmisillä tehdyssä kaksostutkimuksessa havaittiin, että geenit vaikuttivat henkilön makean aistimukseen riippumatta siitä, oliko kyse sokerista vai kalorittomasta makeuttajasta. Geenit selittivät lähes kolmasosan (noin 30 %) yksilöiden välisistä eroista makean aistimisen voimakkuudessa.

Tutkimuksen koehenkilöt olivat 243 paria monotsygoottisia (yksimunaisia, identtisiä) kaksosia, 452 paria ditsygoottisia (erimunaisia, epäidenttisiä) kaksosia ja 511 parittomia yksilöitä. Identtisten kaksosten geenit ovat lähes identtiset, kun taas epäidenttiset kaksoset vastaavat geneettisesti sisaruksia (yhteisiä geenejä noin puolet). Epäidenttiset kaksoset kehittyvät kuitenkin myös samanlaisissa ympäristöolosuhteissa.

Kaksosten avulla voitiin tutkia, kuinka paljon geenit saattoivat vaikuttaa henkilöiden makean aistimuksen voimakkuuteen. Jokainen koehenkilö maistoi ja arvioi neljän liuoksen makeuden voimakkuuden: fruktoosia, glukoosia, aspartaamia, ja neohesperidiini dihydrokalkonia (NHDC) sisältävät liuokset. Glukoosi ja fruktoosi ovat niin kutsuttuja luonnollisia makeuttajia, kun taas jälkimmäiset kaksi ovat keinotekoisia ja kalorittomia makeuttajia.

Tulosten mukaan ne henkilöt, jotka arvioivat sokerin makeuden vähemmän voimakkaaksi, arvoivat yhtä lailla kalorittomien makeuttajien voimakkuuden heikommaksi. Havainto viittaa siihen, että nämä makeuttajat saavat makean aistimuksen voimakkuuden kokemuksen aikaan samankaltaisten mekanismien avulla. Tarkkoja mekanismeja sen takana, kuinka ihmiset havaitsevat erilaisia makeuttajia, ei vielä tunneta hyvin. Hiiritutkimusten perusteella oletetaan, että makean havaitseminen voi tapahtua kahden eri viestinvälitysreitin avulla (yksi pääasiallinen reitti luonnollisille ja keinotekoisille makeuttajille ja toinen ainoastaan luonnollisille sokereille). Uusien tulosten perusteella tutkijat pohtivat, että molemmat reitit saattavat johtaa samaan aistihavaintoon.

Tulokset voivat selittää sitä, miksi osa ihmisistä kokee kaipaavansa enemmän makeutta joihinkin ruokiin tai juomiin, kuin toiset. Lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, ettei yhteinen elinympäristö (kuten yhteiset ruokailutottumukset) ole yhteydessä makeanaistimuksen voimakkuuteen. Tämän tutkimuksen perusteella olisikin siis epätodennäköistä, että esimerkiksi sokeripitoisten ruokien syöminen perheessä vaikuttaisi makean aistimuksen voimakkuuteen. Tutkimuksessa ei saatu kuitenkaan tietoa siitä, kuinka ympäristön ja geenien interaktio voisi mahdollisesti vaikuttaa syömiskäyttäytymiseen. Jäämme siis odottamaan mielenkiinnolla lisää tutkimuksia aiheesta.

Australialainen QIMR Berghofer Medical Research Institutessa tehty tutkimus julkaistiin heinäkuussa 2015.

Lähteet:

Hwang LD, Zhu G, Breslin P, Reed D, Martin N ja Wright M. A Common Genetic Influence on Human Intensity Ratings of Sugars and High-Potency Sweeteners. Twin Research and Human Genetics 2015 (painossa).

Kuva: freedigitalphotos.net / tiverylucky

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s