Muut diabetestyypit

MODY-diabetes

MODY (”maturity-onset diabetes in the young”) on perinnöllinen diabetestyyppi, jota esiintyy alle 5 %:lla diabeetikoista. Tautia aiheuttava geeni periytyy vallitsevasti, eli jos toisella vanhemmista on sairaus, puolet lapsista perii sen. Sairaus alkaa jo nuorella iällä. MODY-diabeteksessa insuliinin eritys on heikentynyt. Tautia sairastavien verensokerit ovat tavallisesti vain lievästi kohonneet ja he reagoivat hyvin suun kautta otettaville diabeteslääkkeille. Tautia sairastavat ovat kuitenkin äärimmäisen insuliiniherkkiä ja sairastuneet saavatkin herkästi hypoglykemioita eli verensokeri laskee helposti liian alas. Oikeanlaisella syömisellä ja liikunnalla voidaan ehkäistä verensokerien vuoristorataa ja välttää vireystilan laskua ja väsymystä.

Haimasairaudesta johtuva diabetes

Insuliinin tuottanto tapahtuu haimassa, joten haimasairaudet voivat häiritä niiden toimintaa. Tällaisia haimasairauksia ovat muun muassa sappikivitaudin tai runsaan alkoholin käytön aiheuttama haimatulehdus, kasvaimet ja raudan kertymäsairaus. Diabeteksen syynä on vaihtelevan asteinen insuliinin puutos. Lääkehoidon lisäksi kokonaisvaltaisella elämäntapamuutoksilla voidaan parantaa elämänlaatua ja terveyttä ja siten ehkäistä liitännäissaurauksia ja parantaa vireyttä ja jaksamista.