Hän on eniten väärässä, joka luulee olevansa täysin oikeassa ja tiede on sitä, että julkisesti kyseenalaistetaan tieteentekijöitä ja argumentoidaan tieteellisin menetelmin. Tämä lause kuvaa ehkä parhaiten näkökulmaani tieteeseen ja tieteen asiantuntijoihin.

”Haluanko?”, kysyin itseltäni, kun harkitsin bloggaamisen aloittamista. ”Mitä jos ihmiset luulevat, että kuvittelen olevani kaikesta kirjoittamastani oikeassa”, ajattelin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että juuri näiden syiden vuoksi minun tulisi aloittaa ravitsemustieteestä bloggaaminen. Kerron teille, miksi.

Eräs tuttavani muotoili asian kerran niin, että ihmisen ja muiden olentojen havainnoidessa maailmaa, maailma havainnoi itseään. On täysin mahdotonta, että saisin tästä maailmasta irti edes marginaalisen määrän tietoa. Sen lisäksi, että minua ohjaavat luontaiset vaistoni, minua on opetettu siinä, kuinka minun tulisi arvioida tietoa mahdollisimman objektiivisesti. Tämä on mahdoton yhtälö, sillä yksilöiden väliset havainnot ovat täynnä eroja, puutteita ja vääristymiä. Jos maailma kuitenkin havainnoisi itseään, lähimmäs obektiivisuutta päästäisiin sillä, että kaikkien mahdolliset havainnot liitettäisiin yhteen.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut erilaisista asioista. Pienenä tyttönä otin kiinni hyönteisiä ja seurasin niiden elämää tuntitolkulla, tutkien mitä ne söivät ja kuinka ne käyttäytyivät. Muistan, kuinka nuorempana selasin tiedeartikkeleita erään luokkatoverini kanssa esiintyneen väittelyn vuoksi. Kuten aiheesta tietämättömälle on tyypillistä, poimin ne artikkelit, jotka tukivat vahvasti omaa kantaani ja kokosin ne yhteen. Koulussa marssin ylpeänä hänen luokseen ja esitin tällöin mielestäni vakuuttavan todistusnäytön. ”Katso, olin oikeassa”, taisin sanoa. Silloiseksi suureksi yllätyksekseni luokkakaverini räjähti nauruun ja sivuutti vielä silloin mielestäni täysin kelvon todistusaineiston. Mitä opin tästä?

Yliopistokoulutuksen eräs keskeisin tavoite on harjoittaa opiskelijaa kriittisen ja itsenäisen tieteellisen ajattelun pariin. Mitä pidemmälle olen kouluttautunut, sitä enemmän olen tullut tietoiseksi siitä, etten tiedä juuri mitään. Syy tähän on yksinkertainen, meidän täytyisi todella ymmärtääksemme ottaa huomioon myös eriävät ja epämiellyttävät näkemykset. ”Ehkä olen väärässä. Kerro minulle, mitä sinä olet oppinut”, minun olisi pitänyt sanoa.

Huomasin, että lähinnä totuutta oleva tietoni onkin sitä, että ymmärrän paremmin tietämättömyyttäni ja opin kysymään asioita, joita en puolestaan tiedä. Tämänkaltainen tieto on välttämätöntä tieteellisen argumentointitavan kannalta. Yliopiston pääsykokeisiin opiskellessani huomasin, että mitä enemmän opiskelin, sitä vähemmän tajusin tietäväni opiskeltavista aiheista. Siksi epävarmuus omiin kykyihini tulevissa pääsykokeissa kasvoi. Olin ihmeissäni, kun meiltä ei kokeessa vaaditukaan vastauksia niihin lukuisiin kysymyksiin, jotka olivat heränneet uusien oivallusten myötä. Ymmärsin, että ainoa, joka vaatii minua ymmärtämään aivan rajattoman monimutkaista todellisuutta, olen minä itse ja luontainen uteliaisuuteni. Kaikki muut vaativat minua osoittamaan ymmärrykseni siitä, mitä minulle on opetettu näennäisestä todellisuudesta.

Mikään tieteellinen tieto ei ole täysin absoluuttista tai lopullista, eli tiedon on oltava aina kyseenalaistettavissa ja testattavissa. Jokaiseen tutkimukseen ja nykytietoon liittyy heikkouksia, joiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta osaamme kyseenalaistaa tietoa. Samalla tavalla tieteen tavoitellessa todenmukaisempaa tietoa, tiedon tulisi synnyttää uusia kysymyksiä ja tunnistaa tieteellisen tutkimuksen ja tiedon heikkouksia. Ravitsemustiede on suhteellisen nuori tieteenala, johon liittyvät näkemykset muovautuvat ja tarkentuvat ajan myötä.

Aloin kysymään blogin perustamiseen liittyen itseltäni toisenlaisia kysymyksiä. Koska voin vain oppia muilta kuuntelemalla ja erilaisia näkemyksiä testaamalla, miksi en altistaisi myös omia ajatuksiani kritiikille ja keskustelisi näistä aiheista? Jos tiede vaatii sitä, että julkisesti kyseenalaistetaan tieteentekijöitä, niin voinko muuten edes kutsua itseäni ravitsemustieteilijäksi? Jos haluaa päästä lähemmäs tutuudenmukaisinta käsitystä, ei tulisi vältellä kritiikkiä.

En haluaisi, että sinä uskoisit minua tai ketään muutakaan bloggaajaa. Haluaisin, että kyseenalaistaisit, kysyisit ja veisit keskustelua eteenpäin. Toivoisin, että jokainen lukija muistaisi keskustellessaan pohtia: ”Ehkä olen väärässä. Kerro minulle, mitä sinä olet oppinut”.

Kirjoittaja: Amanda Harju

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s