06.08.2015
Teet päivittäin lukuisia päätöksiä, niin isoja kuin pieniä. Parhaassa tapauksessa päätöksesi kumpuavat arvoistasi eivätkä hetken mielihalusta tai muiden odotuksista. Me ihmiset kuitenkin valitsemme usein helpon ja mukavan tien, jos vaihtoehtona on kuoppainen ja mäkinen kinttupolku. Jos päädyt aina valitsemaan helpot rutiinit ja mukavuudenhalun, voi olla että ajaudut yhä etäämmälle siitä, miten haluaisit todella elää. Ajan saatossa saatamme urautua tiettyihin tapoihimme ja toistamme automaattisesti niitä sen enempää ajattelematta.
Mieti, mitä asioita teet liikaa elämässäsi? Kenties tingit hyvinvoinnista, murehdit asioita, vatvot liikaa menneitä, syyttelet itseäsi, jännität tai pelkäät sosiaalisia tilanteita, teet liikaa töitä, etäännyt puolisostasi, katsot liikaa televisiota, vietät liikaa aikaa netissä, pelkäät virheiden tekemistä, lohdutat itseäsi syömällä, lykkäät ja vitkuttelet asioita tai analysoit liikaa itseäsi tai muita. Moniko edellä oleva asia oli sinulle tuttu? Oletko huomannut, että jokin käyttäytyminen toistuu liian usein, jonka vuoksi sillä on haitallisia vaikutuksia terveyteen, elämänlaatuun tai ihmissuhteisiin, tai että käyttäytyminen on liian intensiivistä, käytät siihen liikaa aikaa ja se johtaa hankaluuksiin?
Entä mitä haluaisit tehdä enemmän? Huolehtia hyvinvoinnista, viettää enemmän aikaa läheisten kanssa, kokeilla jotakin uutta, tehdä arvoihin pohjautuvia muutoksia, lisätä ulkoilua, syödä terveellisesti tai tehdä asioita, jotka inspiroivat? Löytyykö tuosta listasta mitään sellaista, mitä sinä haluaisit tehdä enemmän? Käyttäytymisen muuttaminen on oleellista, mikäli haluat lisätä hyvinvointiasi, koska vain teot muuttavat elämää, eivät ajatuksemme.
Meidät on lapsesta asti opetettu asettamaan tavoitteita, jonka takia meistä on saattanut tulla taitavia tavoitekeskeisen elämän suorittajia. Tässä piilee se vaara, että voimme hävittää kokonaiskuvan siitä, miksi pyrimme kohti tavoitteita ja saatamme alkaa elää yhä enemmän tulevaisuudessa. Jos sinulla on ylipainoa, saatat ajatella, että sitten, kun olet taas normaalipainoinen, voit tehdä yhtä sun toista. Saatat jatkuvasti moittia kehoasi ja löytää siitä erilaisia vikoja. Joka ikinen dieettipäivä saattaa olla taas uusi päivä, jona et kelpaa itsellesi. Ehkä uskot siihen, että kunhan laihdut, voit taas alkaa elää täysillä.
Vaikka saisit pudotettua painosi tavoitelukemiin, niin ankara itsekritiikki ei välttämättä kuitenkaan lopu. Mieli on voinut oppia sen niin hyvin, että arvostelu saattaa jatkua painosta tai ulkonäöstä riippumatta, minkä vuoksi kestävin ja pitkäaikaisin ratkaisu elämäntapamuutoksen toteuttamiseksi voi olla se, että alkaa tekemään niitä asioita, joita oikeasti arvostaa, painosta riippumatta!
Ennen kuin lähdet suunnittelemaan tavoitteitasi ja tekemään konkreettisia tekoja, kannattaa miettiä vielä mitkä ovat itsellesi tärkeitä arvoja. Moni ihminen on voinut kadottaa yhteyden omiin arvoihin. Arvot voivat näkyä päivittäisissä valinnoissa, joita ihminen tekee tietoisesti ja tarkoituksella, ja ne voivat vastata kysymykseen koskien sitä, mikä on sinulle tärkeää. Esimerkiksi se, miten haluat kohdella itseäsi ja kehoasi tai se, minkälainen isä haluat olla lapsellesi, kertoo arvoistasi. Arvojen mukainen tekeminen ei ole aina miellyttävää. Esimerkiksi herääminen yöllä lapsen itkuun yö toisen jälkeen ei ole mukavaa, mutta sen voi tehdä siksi, että se on arvojen mukaista.
Arvojen selkiyttämisestä ja niiden mukaan toimimisesta voi seurata sisäistä palkitsevuutta. Palkitsevuus tulee ennen kaikkea itse tekemisestä, ei niinkään lopputuloksesta. Jos teet lastesi kanssa hiekkalinnaa, niin palkitsevuus voi piillä yhdessä tekemisessä, eikä niinkään siinä, millainen hiekkalinnasta lopulta tulee. Elämäntapamuutosten toteuttaminen voi jäädä lyhyeksi, jos itselleen ei ole selvää, mitä haluaa, miksi haluaa tai miksi ei halua jotakin. Arvoja ei voi saavuttaa eikä niiden toteuttamisessa voi epäonnistua, koska joka hetki voi valita uudelleen ja toimia arvojensa mukaan.
Teemme valintoja jatkuvasti ja usein emme ole selventäneet omien valintojemme vaikutusta ja seurauksia. Kun ymmärrämme ja hyväksymme arvot toimintana, voimme itse tietoisesti valita minkälaisia valintoja teemme, emmekä ole muiden, tai omien mielihalujen tai tunteiden vietävissä. Joskus vetäydymme ja välttelemme tilanteita ja tapahtumia, jotka vaikuttavat tunteisiimme. Saatamme lopettaa tekemästä joitakin asioita, koska tunnemme itsemme huonoiksi, ahdistuneiksi, hyödyttömiksi tai riittämättömiksi. Vältteleminen voi johtaa siihen, että meidän on vaikeampi oppia omien kokemusten kautta. Toiminnasta voi tulla jäykkää ja samojen tehottomien yrityksien toistamista tilanteen muuttamiseksi, mikä voi johtaa esimerkiksi dieetistä toiseen pomppimiseen ja painon jojoiluun.
Seuraavan harjoituksen avulla voit pyrkiä selkiyttämään omia arvojasi. Aloita arvojen kartoittaminen käymällä läpi neljä keskeisintä elämänaluetta ja mieti, millaista sisältöä kaipaat niihin ja miten haluaisit toimia kullakin alueella. Joillakin elämänalueilla voi olla enemmän arvoja kuin toisissa, ja jotkin arvoalueet voivat olla paremmalla tolalla kuin toiset. Pohdi ja kirjoita ylös, millainen henkilö haluaisit olla, mitä puolia haluaisit kehittää itsessäsi ja mihin elämänalueisiin haluaisit panostaa.
HARJOITUS: omien arvojen selkiyttäminen
Pohdi tässä harjoituksessa neljän keskeisimmän elämänalueen avulla, sitä mikä on sinulle tärkeää ja mistä välität. Jokaisen elämänalueen ohessa on apukysymyksiä, jotka avustavat vastaamisessa. Kun kirjoitat, anna ajatusten ja tunteiden virrata vapaasti ja hyväksy kaikki ajatukset. Tässä harjoituksessa sisältö on tärkeintä, ei kielioppi!
Ihmissuhteet
Valitse muutama sinulle tärkeä ihmissuhde. Voit valita joko todellisen ihmissuhteen (kuten suhteen lapseesi) tai ihmissuhteen, jonka toivoisit sinulla olevan (esimerkiksi parisuhteen tai ystävän). Kirjoita millainen haluaisit olla noissa ihmissuhteissa, kuinka kommunikoisit heidän kanssaan, millaista tukea haluaisit antaa heille uhraamatta omaa hyvinvointiasi?
Apukysymyksiä:
- Minkälaisia henkilökohtaisia puoliasi haluaisit näkyviin näissä ihmissuhteissa?
- Minkälaiseen suuntaan haluaisit kehittää näitä ihmissuhteita?
- Jos voisit toimia niin kuin haluaisit, miten käyttäytyisit?
Vapaa-aika
Kirjoita, mitä haluaisit tehdä vapaa-aikanasi, olipa sinulla sitä tai ei.
Apukysymyksiä:
- Kuinka rentoudut, hemmottelet tai otat aikaa itsellesi?
- Minkälaiset harrastukset kehittävät sinua?
- Mitä haluaisit tehdä pitääksesi hauskaa?
Työ ja opiskelu
Kirjoita, millaiseen työhön/opiskeluun haluaisit panostaa ja miksi se kiinnostaa sinua. Kirjoita myös, mikä on sinulle tärkeää työsi sisällön tai tulosten kannalta.
Apukysymyksiä:
- Millainen työntekijä/työnantaja/opiskelija haluaisit olla?
- Kuinka haluat käyttäytyä kollegoita, opiskelukavereita, työntekijöitäsi tai esimiestä kohtaan?
Terveys ja hyvinvointi
Kirjoita, miten haluaisit pitää huolta terveydestäsi. Pohdi terveyteesi liittyviä asioita (syöminen, jaksaminen, kivut, ulkonäkö, liikunta, uni, tupakointi jne.) Mitä alueita haluisit kehittää ja mihin haluaisit käyttää aikaasi tällä alueella?
Apukysymyksiä
- Millaisia toistuvia toimia voisit tehdä pitääksesi huolta kehostasi?
- Miten haluaisit huolehtia terveydestäsi nukkumisen, ruokavalion ja liikunnan avulla?
Kun olet saanut pohdintasi valmiiksi eri arvoalueiden kohdalta, tiivistä ne vielä muutamiin lauseisiin jokaisella arvoalueella.
Saatat tehtävää tehdessä huomata, että arvosi liittyvät toisiinsa. Kun yhtä arvoa toteutetaan, samalla toinenkin arvo toteutuu. Esimerkiksi terveyden vaaliminen voi olla sinulle tärkeää, mutta vielä tärkeämmäksi se voi muuttua, kun huomaat, että se voi mahdollistaa sellaisia asioita, joista välität paljon: esimerkiksi parempi jaksaminen työpäivän jälkeen, jolloin virtaa riittää myös lasten leikkeihin osallistumiseen, tai liikuntaharrastuksen jatkaminen tai matkustaminen.
Joskus saattaa käydä niin, ettei vain osaa nimetä arvojaan. Tässä tapauksessa kannattaa jättää arvokysymykset rauhaan hetkeksi ja palata niiden luo myöhemmin. Anna kysymysten vaikuttaa mielesi sopukoissa, älä pakota itseäsi vastaamaan, vaan odottele kaikessa rauhassa.
Seuraavassa Kohti elämäntapamuutosta -kirjoitussarjan osassa asetamme arvoille realistisia ja konkreettisia tavoitteita.
Kirjoittaja: Tomi Valtanen
Lähteet:
Pietikäinen A. Kohti arvoistasi. Helsinki: Duodecim 2014.
Pietiläinen K, Mustajoki P, Borg P. Lihavuus. Helsinki: Duodecim 2015.
Lappalainen R, Lappalainen P. Painon ja mielen psykologiaa. Tampere: Duodecim 2010.
Arvojaan voi puntaroida arvotestin avulla:
http://arvoja.wordpress.com/
TykkääTykkää